Nostalgiaryöppy: Miksi bloggaan?

Kävin eilen laittamassa edellisiin blogeihini viestit tästä uudesta osoitteesta, ja siinä samalla tuli lueskeltua vanhoja juttuja ja pohdiskeltua tätä bloggaamista vähän enemmänkin. Miksi vuodesta toiseen jaksan pitää yllä yksinpuhelua, ilman sen kummempaa kehittymistä?

Ensimmäisen blogini aloitin vuonna 2004 eli kymmenen vuotta tulee täyteen ensi kesänä. Alkuvuosina olin todella innokas blogien lukija, mutta nykyään tarjontaa on niin paljon, etten oikeasti tiedä mistä löytäisin itseäni kiinnostavat blogit. Paljon on blogimaailma muuttunut vuosituhannen alusta! Pidin tosiaan muutaman kuukauden täydellisen tauon blogeista, ja niin vain kävi, etten enää löydä luettavaa. Vinkkejä saa antaa!

Ranskan vuodet pidin blogini vain tuttujen luettavissa, salasanan takana. Kirjoitin lähinnä lasten kanssa touhuilusta, ihmettelin ranskalaista elämää ja kirjoittelin tekemistämme reissuista. Ja kitisin, valitin ja nillitin, blogi kävi toisinaan terapiasta. Kuvissa näkyi lasten kasvot, joskus jopa omatkin. Kaikki kymmenen vuotta kantavana teemana on ollut tapahtumien muistiinkirjaaminen ja yllättävän vähän tyyli on vuosien varrella muuttunut. Syvälliset pohdinnat ja maailmanparantamiset olen aina jättänyt suosiolla viini-iltoihin kavereiden kanssa! Kirjoitin vain itselleni, tosin tiedostaen sen, että perhe ja ystävät lukevat myös vuodatustani.

Siinä vaiheessa, kun päätin avata julkisen blogin muuttaessamme Espanjaan, jouduin miettimään paljon yksityisyyttä ja mitä se minulle merkitsee. En enää voinut kertoa etukäteen tarkasti reissusuunnitelmiamme ja sitä, koska asuntomme on tyhjillään. En voinut enää laittaa tunnistettavia kuvia ihmisistä. En halunnut repostella lasteni asioita, enkä omianikaan, julkisesti.

Usein olen myös miettinyt kielikysymyksiä. Suurin osa ystävistäni ei osaa suomea. Kukapa ei haluaisi paljon lukijoita ja minä pystyisin kyllä sujuvasti kirjoittamaan myös englanniksi ja näin saamaan enemmän lukijakuntaa. Mutta toisaalta minä pidän suomeksi kirjoittamisesta ja suomenkielestä yleisesti ottaen, ja tällä hetkellä bloggaaminen on oikeastaan ainoa keino ylläpitää kirjoitustaitoani. Teen kielioppivirheitä enkä osaa enää pilkkusääntöjä, mutta ehkä bloggaaminen on hieman hidastanut kielitaidon rapistumista.

Haluaisin kehittyä kirjoittajana, nimenomaan matkablogin kirjoittajana. Haluaisin ammattimaisempaa otetta tähän hommaan ja olen valmis tekemään töitä oppiakseni paremmaksi kirjoittajaksi. Haluaisin myös kehittyä kuvaajana, ja ilokseni edistystä on kymmenessä vuodessa tapahtunut, tosin tekniikkakin on kehittynyt, eli ei ole pelkästään taidoista kiinni, että olen nykyisiin kuviini tyytyväisempi. Onneksi nykyään ei ole tekstinaiheista pulaa, ruuhkavuosia elellään ja reissua pukkaa ovista ja ikkunoista.

Muutaman kerran näiden vuosien aikana into blogin ylläpitoon on hävinnyt kokonaan. Aika ei ole riittänyt ja yksinpuhelu on ottanut päähän. Silti taputan itseäni olkapäälle ja kiittelen, että olen kuitenkin jaksanut tallettaa reissujamme ja tapahtumia vuosien ajan. Monet kerrat siitä on ollut iloa ja hyötyä mitä erikoisimmissa tilanteissa!

Tämän postauksen kuvat ovat Vuodatuksesta noin vuosilta 2004-2007 Suomesta, Sveitsistä ja Ranskasta. Nostalgian pyörteissä täällä ryvetään! Alla oleva video on sentään uudempi, totta joskus meilläkin!

http://www.youtube.com/watch?v=o_5OtsdBBIg