Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, August 26, 2014

Iloinen yllätys Tsekeissä (Mikulov)

Jatkakaamme kesälomareissun purkua... 

Jatkoimme matkaa Prahasta kohti Bratislavaa, ja koska emme olleet jäniksen selässä pysähdyimme muutamaksi tunniksi jaloittelemaan ja lounastelemaan Mikuloviin. Tsekkiläiset ystäväni olivat suositelleet kaupunkia ja kertoneet sen olevan sekä itävaltalaisten, slovakialaisten että tsekkien suosiossa. Syystä, kaunishan tämä pikkukaupunki on.


Mikulov on pieni, reilun 7000 asukkaan kaupunki eteläisessä Tsekinmaassa, aivan Itävallan rajalla. Kävijöitä kaupungissa piisaa, sillä ympärillä levittäytyvät laajat viinipellot ja kaupungin linna on suosittu vierailukohde. Kaupungista löytyy muitakin historiallisia rakennuksia ja useita kirkkoja sekä tietysti pikkukaupungin tunnelmaa.


Kylässä ja maanteiden varsilla liikkui paljon pyöräilijöitä. Pyöräillen voi kierrellä esimerkiksi viinitiloja, ja alueella onkin yli 1200 kilometriä merkittyjä pyöräilypolkuja ja -teitä. 





Tripadvisor -applikaatio on loistava reissuilla, ja sieltä etsimme kaupungin kehutuimman ravintolan, Sojka &Spol:n. Erinomainen valinta! Kaiken rasvaisen ja raskaan ruoan jälkeen tyylikkäät ja raikkaat annokset maistuivat taivaallisille. Ravintola on biokaupan yläkerrassa ja se on viihtyisä, valoisa ja siisti. Erikoisruokavalioni huomioitiin hienosti, vaikka gluteenittomia annoksia ei ollut listaan merkittykään.




Viehättävä pikkukaupunki kaiken kaikkiaan, muistutti tunnelmaltaan joitain Languedoc-Roussillonin kyliä, liekö viininviljelyn vaikutusta. Jos esimerkiksi Wienin reissulla sattuu olemaan ylimääräistä aikaa ja mielenkiintoa käydä Tsekinmaalla, niin tässäpä hyvä vaihtoehto. Matkaakin on vain reilut 80 kilometriä, Bratislavaan matkaa tulee noin 110 km.

When driving from Prague to Bratislava we stopped for lunch in this beautiful little town, Mikulov. It is situated in the very heart of the wine region, on the border of Austria and the Czech Republic. We had a great lunch at the Sojka & Spol restaurant, very good experience indeed!

Labels: , ,

4 Comments:

At August 26, 2014 at 6:34 PM , Blogger Elina / Vaihda vapaalle said...

Tälläiset vinkit pikkukaupungeista, joista ei ole koskaan kuullutkaan, on kyllä blogien suola :) En tiedä kuinka kauan Mikulov mielessä säilyy tai olenko tuonne suunnalle menossa edes lähivuosina (kun Wienissä ja Bratislavassa kävin vasta pari vuotta sitten), mutta silti. Toivottavasti joku muu nappaa tästä vinkin!

 
At August 27, 2014 at 1:44 AM , Blogger Jenni said...

Ihana lukea Mikulovista! Muistan hyvin sen, kun olin tuolla itse siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa käymässä. Olin silloin vaihdossa Brnossa, ja lähdimme päiväksi pyöräilemään viinitiloille Itävallan puolelle. (Suosittelen erityisen vahvasti jos tuonne päin lähtee joku tätä lukeva!)

Emme kuitenkaan olleet huomioineet bussiaikatauluja, ja pyöriä palauttaessamme viimeinen bussi Brnoon oli jo lähtenyt. Hetken olimme hätääntyneitä, että miten pääsemme täältä kotiin, mutta sitten pyörävuokraamon omistaja kertoi arvioidun hinnan tunnin taksimatkalle Brnoon: 30 euroa. Jaa. No ei sitten mitään. Söimme sitten rauhassa illallisen Mikulovissa ennen taksin soittoa...

 
At August 27, 2014 at 8:46 AM , Blogger Unknown said...

Mikulovissa ON siis käynyt muitakin suomalaisia, mietimme nimittäin siellä, että seutu on niin kaunista, että varmasti olisi suomalaistenkin mieleen :). Samoin mieleen olisi hintataso, edullista oli. Söimme reissullamme aina hyvissä ravintoloissa, ei niissä halvimmissa, emmekä ikinä maksaneet yli 50 euroa neljältä hengeltä. Yleensä hinta jäi kolmenkympin tietämiin. Ja syötiin todella hyvin, ja liikaa :)

 
At August 27, 2014 at 2:08 PM , Blogger Pauliina/PauMau said...

Tunnelmallisen näköinen paikka! Blogeissa ehdottomasti parasta on päästä näkemään paikkoja joihin ei muuten pääsisi :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home