Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Wednesday, January 21, 2015

Teetä ja sympatiaa (Artte)

Taisin eilen löytää uuden kantapaikan!

Usea ystäväni on kehunut minulle Artte -ravintolaa/teehuonetta/myymälää, ja eilen treffasin siellä kaverini kanssa juoruilun ja teenjuonnin merkeissä. Hieno paikka, käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos olette Barcelonassa!


Arttessa saa paitsi teetä ja bistroruokaa (päivän lounas 16 euroa), myös elämyksiä. Siellä järjestetään konsertteja (osa ilmaisia, osa maksullisia), kursseja, taidenäyttelyitä ja runoiltoja. Juttelimme pitkään tarjoilijan kanssa ja hän sanoi, että he mielellään tekevät yhteistyötä taiteilijoiden kanssa, ja että jos meillä olisi ollut kiinnostusta esitellä siellä omia töitämme niin tervetuloa vaan. Harmi, kun emme kumpikaan osaa tehdä minkäänlaista taidetta, jota muille kehtaisi esitellä!

Paikka on suuri, 400 neliötä, ja se on sisustettu todella kivasti, vähän sellaiseen industriaaliseen, newyorkilaiseen tyyliin. Jopa vessa oli hieno.



Pääpaino on tietysti teessä, kuten paikan nimikin sanoo. Teelajeja on paljon sekä myytävänä että teehuoneen puolella. Minä otin Aloe vera -yrttiteen ja ystäväni punaisilla marjoilla maustetun teen. Kunhan tammikuinen ruokavalioni (joka rajoittaa myös mustan teen juontia) loppuu, käyn kokeilemassa jotain oikein laadukasta teetä. Juomat tuotiin pöytään tiimalasin kanssa, jotta varmasti tietää, koska tee on hautunut juuri sopivasti. Kiva idea!



Artte löytyy osoitteesta Calle Muntaner 83, ja on avoinna tiistaista lauantaihin kello 9 - 23.30.


 I had a lovely tea break with a friend in Artte teahouse/restaurant/shop. Beautiful place, you should visit it!

Labels: , ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home