Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Saturday, April 4, 2015

Kevään merkkejä Alpeilla

Hei onko ollut hyvä pääsiäinen??

Meitä ei edelleenkään ole sää juuri hellinyt. Eilen aurinko kurkisteli pilvipeiton takaa ja sain näpsittyä ihan kivoja kuvia Chamonix'sta ja Alpeista. Ylös Aiguille du Midille tai Mer de Glacelle emme kuitenkaan ehtineet ennen kuin vuoret jo peittyivät sankkaan sumuun ja vettä alkoi sataa. Samppa oli silti mäessä Grands-Montetsissa pitkälle iltapäivään, on se melkoinen sissi.

Emme me tytötkään ole kuitenkaan sokerista. Toissapäivänä lähdimme pienelle päiväretkelle lähikyliin. Meillä on tosiaan tuo Ranskan charmikkaimmat kylät -matkaraamattumme, ja kävimme ajelemassa pienessä vesisateessa kolmessa jo aiemmilta reissuilta tutussa kylässä. Niistä pian lisää, mutta nyt haluaisin esitellä alppipuutarhan, jonka löysimme Samoensista. 


Jardin Botanique Alpin de la Jaysinia perustettiin jo vuonna 1906. Puutarhan perustaja oli paikallinen tyttö Marie-Louise, joka muutti nuorena Pariisiin. Siellä hän miehensä kanssa perusti yhden Pariisin tunnetuimmista tavarataloista, La Samaritainen. Menestyksestä ja rikkauksista huolimatta Marie-Louise ei kuitenkaan koskaan unohtanut kotikyläänsä Alpeilla ja niinpä hän perusti tämän kauniin kasvitieteellisen puutarhan, joka levittäytyy 3,7 hehtaarin alueelle ja josta löytyy 5000 alppikasvia. Ihana ajatella, että synnyinseutu pysyy muillakin aina mielessä!


Sateisesta päivästä huolimatta ihailimme mm. jättiläispunahonkia, joita näkee yleensä Kaliforniassa. Moni kasvi oli vielä talvilevolla ja emmepä me olisi kasveja varmasti tunnistaneetkaan, vaikka ne olisivat olleet täydessä kukassa. Monesti olen jo huokaissut, että pitäisi ostaa joku vuorialueiden kasveja käsittelevä kirja, ettei olo olisi niin tyhmä ja kaupunkilainen, kun noilla vuorilla kulkee. Latinankielisistä nimikylteistäkään en ymmärrä mitään. Löytyyköhän suomenkielisenä moista opusta?



Puutarhaan on ilmainen sisäänpääsy. Polku on serpentiiniä, mutta asfaltoitu, joten rattailla ja pyörätuolillakin pääsee kasveja ihmettelemään.



Polun varrelta löytyy herttaisia, sammaloituneita penkkejä, joilla levähtää.


Hyvällä säällä maisemat olisivat huikaisevat, sadesäällä tyydymme ihailemaan laaksoja ja talojen kattoja. Tämä on ns. murmeliperäistä maastoa, mutta taitavat söpöliinit olla vielä talvilevolla. Matkaraamattuni mukaan olemme olleet Samoensissa vaeltamassa 2002 ja silloin olen nähnyt yhden murmelin. Mitään muistikuvaa tästä retkestä ei ole, mutta niin olen kirjoittanut, joten uskotaan.



Puutarhan korkeimmalla kohdalla on aikoinaan sijainnut linna, josta on enää rauniot jäljellä. Kivikasa oli nyt remontissa, enkä uskaltanut sitä mennä tutkimaan.


Vaikka vettä satelikin, oli päivä mukava. Metsä tuoksui ja purot solisivat.





Menkää siis ihmiset metsään, vaikka sää ei täydellinen olisikaan. Siellä on yleensä aina jotain nähtävää!


Rainy day walk in the Alpine Botanic Garden of Samoens, France!

Labels: , ,

2 Comments:

At April 4, 2015 at 8:20 PM , Blogger Sunna said...

Onpa kauniin näköistä! En malta odottaa sitä päivää, kun muutan Alpeille (onneksi se koittaa jo neljän viikon päästä). Onko siellä todella noin paljon eri kasvilajeja?

 
At April 4, 2015 at 8:31 PM , Blogger Unknown said...

Muutto Alpeille?? Vau, minne päin? Kyllä ainakin täällä Ranskan/Sveitsin Alpeilla on kesäisin vaikka minkälaista kukkasta ja eläimiäkin kuten vuorikauriita ja niitä murmeleita näkyy usein. Kaunista seutua :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home